tiistai 17. syyskuuta 2013

AVAJAISET - TERVETULOA!

Olen jo vuosia haaveillut perustavani joskus oman gallerian. Tässä muutama päivä sitten mieleeni pälkähti yhtäkkiä, että voisin perustaa galleriani nettiin. Tarkoitukseni oli ensin yhdistää se blogiini Etanaellin elämää, mutten kovasta yrityksestä huolimatta osannut tehdä sitä eli lisätä galleriaa omaksi sivukseen valmiiseen blogiin. Vanhan blogini seuraajat ovatkin ehkä ihmetelleet profiilissani mainittua haavetta, kun en ole kovin usein siellä kirjoittamissani jutuissa sivunnut taidetta. Olen joitakin vuosia keräillyt erityisesti grafiikkaa ja rakastan valokuvataidetta ja pelkästään Suomessa on valtava väärä upeita teoksia, jotka ansaitsisivat päästä näkyville. Ja lisää valmistuu koko ajan.

Mikään taiteentuntija en missään tapauksessa ole, en ole ikinä opiskellut alaa, saati että osaisin itse edes piirtää tai maalata. Kaikki mieltymykseni ja hankintani perustuvat ihan puhtaasti omaan fiilikseen ja siihen mikä omaa silmää viehättää. Aion esitellä täällä pääasiassa meidän kodin seinillä riippuvia teoksia, mutta mahdollisesti myös muita minua miellyttäviä töitä. Ja niitähän riittää!  Sikäli kuin muistan, niin kerron myös mistä olen teokset hankkinut. Yritän värvätä yhden tuttuni ottamaan ammattimaiset kuvat, mutta sitä ennen saatte tyytyä omiin otoksiini, jotka eivät missään mielessä tee kunniaa itse taiteelle.

Aloitan nyt pienesti eli ihka ensimmäisellä ostoksellani Helsingin Taidelainaamosta, josta pienelläkin kuukausierällä saa hankittua kotiinsa taidetta Helsingin Taiteilijaseuran taitelijoilta. Tämän pienikokoisen Kaisa Kontion Maasta maaksi kollaasin vuodelta 2008 ostin tavallaan puolivahingossa. Olin ensin iskenyt silmäni hänen toiseen teokseensa, mutta kun ostopäätökseni tehneenä marssin uudelleen Taidelainaamoon,  oli se mennyt nenäni edestä.


Tämä edellistä vieläkin pienempi taulu on Lotta Pyykkösen Perhonen (pehmeäpohja) vuodelta 1992 ja myös se on Helsingin Taidelainaamosta.



Kiva kun kävit, tervetuloa uudelleen!

4 kommenttia:

  1. Onnea ensinnäkin kivalle idealle ja toiseksi kiitos näyttelystä. Milloin on seuraava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos Mummo:) Tarkoitus oli jo tänä aamuna avata uusi näyttely, mutta tietokone oli varattu, omani edelleen huollossa. Josko kohtapuoliin, pysy kuulolla:)

      Poista