maanantai 16. joulukuuta 2013

Estraadilla

Vuorossa on taas uusi näyttely Etanaellin kotigalleriassa. Tämä onkin varsin kotikutoinen galleria kännykällä napsituin kuvin, kun oikea kamerakin meni rikki lattialle putoamisen seurauksena. Joulun vuoksi huolto saattaa venähtää, mutta ei siitä ole takeita, että kuvat paranee, kun saan kamerani takaisin.

Seuraavaksi esittelen taiteilijoista ehdottoman lempparini, joka on Emmi Vuorinen. Tutuistuin hänen grafiikkansa ensimmäisen kerran useita vuosia sitten Suuren suomalaisen kirjakerhon jäsenlehden sivuilla, kun heidän kauttaan oli ostettavissa teos Täältä tullaan.



Harkitsen ostoksiani aina tarkkaan ja pitkään ja usein käy kuten tämänkin kanssa, että tuote ehtii mennä nenän edestä tai loppua. Tästä oli otettu monta vedosta, mutta silti jäin ilman. Mutta kun saan jostain päähänpinttymän, en luovuta. Googlailemalla löysin Taideliike KUVAn, jossa myydään tamperelaisen Emmi Vuorisen grafiikkaa. Eräällä Tampereen reissullani poikkesin sitten Kuvaan, jossa Tero Majara soitti samantien Emmi Vuoriselle, josko onnistuisi yksi vedos. Ja sehän onnistui. Loistavaa palvelua, sanon minä :)

Aika ajoin olen kurkkinut netistä ilmestyykö Vuoriselta uusia teoksia, mutta seuraavan hankintani löysinkin yllättävästä paikasta eli huuto.netistä. Vastaan tuli grafiikanvedos Estraadilla.


Tätä on vedostettu erivärinen sarja, mutta tietääkseni minun kuvani on ainoa tämän värisenä. Se sopii mainiosti vierashuoneeseemme, jossa on punajuurensävyiset seinät. Jotka tosin odottavat uutta maalia. Minulla on parhaillaan hankinnassa kolmaskin Emmi Vuorinen, mutta sen esittely siirtynee ensi vuoteen. 

Kiva kun piipahdit näyttelyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti