Sudenkorentoja

Tämä näyttely sudenkorennoista on ollut mielessä jo pitkään, joten nyt on viimein korkea esitellä nuo kotiin lennähtäneet siivekkäät.

Tämän A. Keräsen melko pienen työn  Metsän henki... ostin kerran hiihtolomareissulla Saariselän Tunturigalleriasta. En valitettavasti löytänyt googlesta mitään tietoja taiteilijasta saati tuosta galleriasta, jonne poikkesimme kahvin ja lettujen houkuttelemina. Liekö koko galleriaa enää olemassakaan.

Paljon tutumpi on eläinaiheistaan tunnettu Maarit Kontiainen, jonka tapaa usein messuilla ja varsinkin joulunajan myyjäisissä. Itsekin taisin ostaa tämän sudenkorennon perinteisiltä Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisiltä.

Marianne Iivosen töitä on minulle kertynyt useampi, joista näissä kahdessa esiintyy sudenkorento.

Runo oli ensimmäinen hankintani Iivosen tuotannosta.

Tämä Kesämuisto taas on peräisin kesäretkeltä Porvooseen, jossa taiteilijan itsensäkin voi tavata myymässä teoksiaan. Nämä ovat kooltaan melko pieniä; kuvan koko Runossa on noin 12x12cm ja Kesämuistossa noin 5x5cm. Kehyksen kanssa kuvani olisivat laadultaan vieläkin huonompia, siksi näette ne ilman.

Tämän pienen veistoksen on takonut romuraudasta seppä Said Ibrahim, jonka tapasin myymässä taonta-taidettaan eräissä joulunmyyjäisissä.

Näitä muita nyt esittelemiäni sudenkorentoja ei varsinaisesti, jos ollenkaan, mielletä taiteeksi, mutta jokuhan nämäkin on piirtänyt, kuvannut, valmistanut.

Tove Frankin ihastuttavissa korteissa leijuu mm. sudenkorento.

Minun kaulallani taas leijuu koruna Thomas Sabon sudenkorento.

Tuo upea siivekäs on päätynyt myös tyynyn koristeeksi.

Siivekkäitä löytyy meiltä lisääkin, mutta perhosista koostan sitten ihan oman näyttelyn.

Oikeassa galleriassa

Nyt pääsette mukanani ihan oikeaan taidegalleriaan. Kuvat tosin ovat taattua laatua (lue huonoa), mutta siihen Kotilo-galleriassa kävijät ovat varmaankin jo tottuneet :)

Saapasjalkakissa, Netta Tiitinen

Galleria Contempossa avautuu tänään 7.3. taiteilija Netta Tiitisen näyttely Pikku-Pikku Satuja, jonka teokset ovat esillä maaliskuun loppuun asti. Eilen galleriassa järjestettiin ennakkomyynti-ilta ja pikkuinen tila oli odotetusti tupaten täynnä heti alussa. Ehdin jo etukäteen miettiä, pitäisikö oven taakse leiriytyä makuupussin kanssa, jos mielii ostavansa jonkun noista halutuista maalauksista :)

Enkä ollut väärässä. Punaisia täpliä ilmestyi teosten viereen nopeassa tahdissa. Näyttelyn nimen mukaisesti taulut olivat myös kooltaan pikkuisia, joukossaan vain muutama isokokoisempi maalaus. Se oli varmaan osaltaan syynä menekkiin, koska pienelle teokselle on kuitenkin helpompi löytää paikka kuin suurelle.

Tällä kertaa taiteilija on maalannut omat tulkintansa vanhoista klassikkosaduista, joista osa on kaikille tuttuja ja osa hieman tuntemattomampia. Pääosissa ovat lapset, niin pojat kuin tytötkin, joiden myötä maanläheiseen värimaailmaan on yhdistynyt myös vaaleanpunaista ja kevyttä, harsomaista pinkkiä.

Tuhkimo, Netta Tiitinen

Kultakutri ja tuoli, Netta Tiitinen

Kultakutri ja puuro, Netta Tiitinen

Kultakutri ja sänky, Netta Tiitinen

Mielestäni Netta Tiitisen maalaukset eivät välttämättä avaudu pikaisella silmäyksellä vaan vaativat lähemmän tarkastelun, jotta löytää kuvien tunnelmaan kätkeytyneet henkilöt. Itselleni kävi ihan konkreettisesti niin tämän Bremenin soittoniekkojen tulkinnan kanssa, kun näin kontallaan olevan pojan kivenä.

Bremenin veljekset, Netta Tiitinen

Tässä pikkuruisessa kuvassa on aistittavissa herkkä ja lämmin yhteenkuuluvuuden tunne. Tulee ihan mieleen kuva omista pojistani, kun he toinen toisensa kyljessä kiinni ovat keskittyneet johonkin yhteiseen puuhaan. En ikävä kyllä nyt muista maalauksen nimeä.

Arvaatte varmaan mihin satuun nämä kolme tulkintaa liittyvät.

Vanhin rakensi talo oljista, Netta Tiitinen

Keskimmäinen rakensi talon puusta, Netta Tiitinen

Nuorin rakensi talon tiilistä, Netta Tiitinen

Ja niin nämä Kolme pientä porsasta muuttivat asumaan Kotilo-gallerian seinälle.

No, ei ihan vielä. Ne ovat nähtävillä Galleria Contempossa 30.3. saakka. Käykää ihmeessä katsomassa tulkintoja muistakin Pikku-Pikku Saduista.

Tässä taiteilija Netta Tiitinen ja galleristi Jorma Teittinen keskustelevat näyttelyvieraiden kanssa.

Taiteilijan kaulassa on tietenkin omaa taidetta huivipidikkeen muodossa.

Kyseessä taitaa olla omakuva - useasta huivista päätellen.

Asfalttia ja auringonkukkia

Elämäni ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran kävin huutokaupassa helmikuussa vuonna 2011. Kaikki sai alkunsa marraskuussa 2010, kun Helsingin kirjamessuilla bongasin museokirjojen osastolta tämän kirjan.

Asfalttia ja auringonkukkia on upea kokonaisuus Simo Ristan ja Eeva Ristan valokuvista, joiden mukana voi palata jo monilta osin kadonneen kaupungin historiaan ja oman lapsuuteni Helsinkiin.

Kirjan kuvien innoittamana menin tietysti katsomaan samannimisen näyttelyn Hakasalmen huvilaan.

Kaikki näyttelyn hienot kuvat voit nähdä tästä linkistä. Muualla niitä ei enää olekaan nähtävissä, sillä ensimmäisen kerran museoiden historiassa, kaikki esillä olleet kuvat myytiin näyttelyn loputtua huutokaupalla itsensä Wenzel Hagelstamin toimiessa meklarina. En harmi kyllä löydä nyt kuvaa, jonka otin hänestä tuolla huutokaupassa. Mutta siellä minä siis olin. Kun kuulin huutokaupasta, ei mennyt puolta sekuntia, kun päätin olla paikalla 28.2.2011 ja sainkin huutonumeron 3.

Olin jo etukäteen miettinyt mitkä valokuvista haluaisin itselleni ja sain karsittua neljään ne, joita yrittäisin huutaa. Jännitti tietty kovasti, kun eihän minulla ollut mitään käsitystä miten huutokaupassa toimitaan ja millaisia hintoja kuvista tullaan maksamaan. Mielestäni hinnat eivät nousseet päätähuimaaviksi ollen muistaakseni 30-570 euroa. Halvimmat kuvat oli otettu Kaupunkisuunnitteluvirastosta yleiskaava-näyttelystä ja kallein otos oli Nymanin kaalipelloista nykyisen Itäkeskuksen metron ja kauppakeskuksen paikalla.

Olisin halunnut tuossa näyttelykortissa olleen kuvan kieltä näyttävistä tytöistä, mutta se meni sivu suun. Onnistuin saamaan tämän vuonna 1970 Viides linja 4:ssä Kultaista kirjaa lukevan tytön.

Suloiset pässinpökkimät sukkahousut, vähän virttynyt villatakki ja ryppyinen, kanneton kirja. Ihan tulee oma lapsuus mieleen.

Tässä kirjasta ottamassani (ala)kuvassa voisinkin myös itse olla mukana. Päiväkotilapset kulkevat narusta kiinnipitäen kohti Tokoinrannan leikkipuistoa. Samanlaisen narun päässä, samaa reittiä Hämeentien päiväkodista olen minäkin lapsena 70-luvulla kulkenut. Taustalla näkyvän Hakaniemen Ympyrätalon edustalla ei vielä näy siihen myöhemmin sijoitettua teräksistä palloa, kuvanveistäjä Hannu Sirenin Symbolia. 

Tässä Liisankatu 7:ssä vuonna 1975 leikkivistä pojista yksi oli mukana huutokaupassa.

Toinen omakseni huutamani valokuva on tämä Parturissa, Liisankatu 14, 1974.

Yritin huutaa myös valokuvaa Siivouspäivä, jossa nainen korkealta kerrostalon parvekkeelta puistelee pitkää räsymattoa, mutta sen hinta nousi liian korkeaksi. Korkea, kapea kuva olisi sopinut mainiosti meidän portaikon korkealle takaseinälle.

Simo Ristan Helsinki-kuvat tuovat mieleen todella paljon historian havinaa ja muistoja menneestä. Suosittelen ehdottomasti kurkkaamaan parempia kuvia täältä.

Estraadilla

Vuorossa on taas uusi näyttely Etanaellin kotigalleriassa. Tämä onkin varsin kotikutoinen galleria kännykällä napsituin kuvin, kun oikea kamerakin meni rikki lattialle putoamisen seurauksena. Joulun vuoksi huolto saattaa venähtää, mutta ei siitä ole takeita, että kuvat paranee, kun saan kamerani takaisin.

Seuraavaksi esittelen taiteilijoista ehdottoman lempparini, joka on Emmi Vuorinen. Tutuistuin hänen grafiikkansa ensimmäisen kerran useita vuosia sitten Suuren suomalaisen kirjakerhon jäsenlehden sivuilla, kun heidän kauttaan oli ostettavissa teos Täältä tullaan.

Harkitsen ostoksiani aina tarkkaan ja pitkään ja usein käy kuten tämänkin kanssa, että tuote ehtii mennä nenän edestä tai loppua. Tästä oli otettu monta vedosta, mutta silti jäin ilman. Mutta kun saan jostain päähänpinttymän, en luovuta. Googlailemalla löysin Taideliike KUVAn, jossa myydään tamperelaisen Emmi Vuorisen grafiikkaa. Eräällä Tampereen reissullani poikkesin sitten Kuvaan, jossa Tero Majara soitti samantien Emmi Vuoriselle, josko onnistuisi yksi vedos. Ja sehän onnistui. Loistavaa palvelua, sanon minä :)

Aika ajoin olen kurkkinut netistä ilmestyykö Vuoriselta uusia teoksia, mutta seuraavan hankintani löysinkin yllättävästä paikasta eli huuto.netistä. Vastaan tuli grafiikanvedos Estraadilla.

Tätä on vedostettu erivärinen sarja, mutta tietääkseni minun kuvani on ainoa tämän värisenä. Se sopii mainiosti vierashuoneeseemme, jossa on punajuurensävyiset seinät. Jotka tosin odottavat uutta maalia. Minulla on parhaillaan hankinnassa kolmaskin Emmi Vuorinen, mutta sen esittely siirtynee ensi vuoteen. 

Kiva kun piipahdit näyttelyssä.

Rakas hapannaama

Galleria on viettänyt hiljaiseloa, koska olen yrittänyt säästellä kävijöitä huonolaatuisilla kuvillani. Emme ole saaneet sopivaa kuvausaikaa järjestymään pätevämmän kuvaajan kanssa, joten sallinette yhden otoksen, jotta saan gallerian pidettyä hengissä.

 

En pysty esittelemään teoksia siinä järjestyksessä, kun ne on meille hankittu, koska en yksinkertaisesti muista jokaisen ostoajankohtaa. Mutta tämän muistan, olenhan saanut sen mieheltäni lahjaksi 10-vuotis hääpäivänämme. Siitä on nyt kulunut reilut viisi vuotta. Lahja oli minulle täydellinen yllätys.

 

Juba Tuomolan Rakas hapannaama -serigrafia

 

Minuun ja mieheeni puree Viivi ja Wagner -huumori. Monena aamuna Hesarin sarjakuvia lukiessa tuntuu kuin Juba Tuomola olisi ollut kärpäsenä katossamme. Eikä roolit mene joka kerta niin, että mies on sika ja minä olen hapannaama.

 

Kuva on makuuhuoneemme seinällä, enhän viitsi esiintyä vieraillemme ilkosillani :)

 

 

Huipputaidetta - vieraana taiteilija Netta Tiitinen

Kävimme mieheni kanssa viime viikolla Habitaren yhteydessä järjestetyssä ArtHelsinki -tapahtumassa ja nyt on kyllä tiedossa sellainen huippu-näyttely, joka olisi ansainnut olla Kotilo-gallerian avajaisten kohokohta. Koska en malta olla paljastamatta hankkimaamme taulua, ennekuin se saapuu kotiimme,näette sen kuvattuna Galleria Contempon osastolla Messukeskuksessa.

Esillä oli useita teoksia Netta Tiitiseltä ja Samuli Aloselta, joilla on parhaillaan Pariisissa yhteisnäyttely Pohjoisen luonne. I would die to go there! Mieheni ja minä kiinnittimme molemmat huomiomme näihin teoksiin ja muistin heti, että olen nähnyt niitä aiemminkin, nimittäin Gumbostrandin Konst & Formissa.  Samuli Alosen citybird veistokset ovat erityisesti mieheni mieleen, kun minä taas olen mieltynyt Netta Tiitisen maalauksiin, joissa nyt esillä olleissa hän oli citybirdeistä inspiroituneena siirtänyt ne vanhojen klassikoiden maailmaan.

Taiteilija halusi muistoksi kuvan henkilöstä, jonka kotiin hänen taulunsa pääsee. Meille siis muuttaa teos Poika ja Citybird. Koska kyseessä on jo arvokkaampi teos kuin ensimmäiset taideostokseni, voin paljastaa rahoituksen, ettei synny käsitystä, etä ostamme taidetta tuosta vaan kuin maitolitran kaupasta.
Mieheni sai pienen perinnön viime kesänä 90-vuotiaana edesmenneeltä kummitädiltään ja päätti, että olisi mukava käyttää raha johonkin, josta jäisi pysyvä muisto ihanasta Maire-tädistä. Mies ajatteli kyllä ensin jonkin veistoksen hankkimista ja onkin jonkin verran googlaillut sellaisia netissä. Mutta tämän nähtyämme oli se lähes rakkautta ensi silmäyksellä :)

Kirjoitin yllä olevan jo muutamia päiviä sitten, mutta lykkäsin julkaisua, kun sain puhelinsoiton Netta Tiitiseltä. Taiteilija itse toisi taulun meille. Mukaansa hän ottaisi myös toisen teoksen, jonka bongasin hänen nettisivuiltaan vielä kotia vailla olevana. Eilen illalla Netta sitten tuli taulujensa kanssa. Harvemin varmaan saa taiteilijan itsensä omaan kotiinsa etsimään tauluille sopivaa paikkaa :) Olimmehan mekin jo mietineet paikan valmiiksi, mutta lopulta taustaksi valikoitu kodistamme kohta, jolle emme varmaan ikinä olisi hoksanneet ripustaa mitään - paitsi joulukortteja :)

Meillä on olohuoneesta "ikkuna" portaikkoon ja tuon rimaseinän takaa kulkee portaat ullakolle. Siihen Poika ja citybird viimein päätyi. Vähän pitää vielä raivata edustan piirongilta tavaroita, jotta teos pääsee oikeuksiinsa, mutta nyt jo se näkyy hyvin keittiöön ja olohuoneeseen.

Valaistus on kuvissa erilainen siksi, että otin toisen kuvan illalla ja toisen nyt aamupäivällä, ilman salamaa. Teoksen värimaailma sopii hienosti kotimme väreihin ja sen herkkä tunnelma on ihan henkeäsalpaava. Työkaverini sanoin, mutta allekirjoitan täysin :) Kuvan poika tuo mieheni ja minun mieleen kuopuksemme pikkuisena pellavapäänä.

Tässä Netta sovittelee nukkuvaa poikaa esittävää maalaustaan (apua, en muista nimeä) portaikon päätyseinälle, jolle ensin ajattelimme sijoittaa yllä olevan työn. Lopulta tähän siirrettiin toisaalta, ehkä väliaikaisesti yksi grafiikan työ.

Tässä teosta sovitellaan lopulliselle paikalleen olohuoneen seinälle, erittäin huonossa valossa. Taiteilija sanoi tällaisen sovittelun olevan hyödyllistä, kun myöhemmin antaa vinkkejä teosten sijoitteluun.

Meidän talossa on todella vähän suuria,ehjiä seinäpintoja ja itse ajattelin maalauksen jotenkin tukehtuvan tähän ikkunoiden ja verhojen väliin, mutta muita tavaroita taas raivaamalla paikka on ihan hyvä. Vaihdan tuon rottinkivarjostimella varustetun pöytälampun vierashuoneessa majailevaan lasipalloon, koska alhaalta vasemmalta tuleva valo sopii tauluun hyvin.

Yläkuva lainattu täältä, koska Netta itse ehdotti sitä kahvikupin ääressä jutustellessamme. Tämä taiteilijavierailu oli kyllä Kotilo-gallerian kohokohta! Toivottavasti ei jää viimeiseksi :)

Edit: Nukkuvaa poikaa esittävän maalauksen nimi on Latauksessa.

Näyttely jatkuu

Muistin melkein heti eilisten avajaisten jälkeen, että ensimmäinen taidehankintani olikin joku ihan muu kuin ensin esittelemäni. Teemme yleensä joka kesä visiitin Fiskarsin ruukkikylään ja parilla sellaisella reissulla olen tutustunut Kristiina Lehtosen ihastuttavaan grafiikkaan. Ensimmäisen hänen työnsä ostimme mieheni kanssa yhdessä ja se on tämä Merille (etsaus, akvatinta). Kuva on melko isokokoinen, noin 30 x 40 cm ja se on vanhemman poikamme huoneessa.

Alempi kuva on ihan vinossa, kun on tosi hankala saada kuvattua niin, ettei lasissa näy heijastuksia lampuista tai verhoista tai kattopaneeleista (kuten ylemmässä kuvassa). En millään jaksa raahata tauluja ympäri taloa etsimässä sopivaa kuvauspaikkaa. Teen sen sitten, jos ystäväni suostuu kuvaajaksi :) 

Toinen Lehtosen työ on nuoremman pojan huoneessa ja kooltaan paljon pienempi. Meidän työn nimeksi taiteilija on kirjoittanut Tilaisuus, mutta hänen nettisivuillaan vastaavan aiheen nimi on Odottavan onki, joka on väreiltään hieman erilainen. Kun nyt yritin saada kelvollista kuvaa aikaiseksi, huomasin samalla, että grafiikanlehti on vieläkin väliaikaisissa kehyksissä ja siksi hieman ryppyisen näköinen. Pitääpä kuskata se kehystettäväksi.

Laitan tähän myös yhden pikkuisen kuvan, jollainen löytyy molempien poikien huoneista, koska kummankin nimi alkaa N-kirjaimella. Toisella N on vihreä, koska huoneensa seinät ovat metsänvihreät, tai siis pari seinää ja toisella väreinä on sininen. Kirjaimet on tehnyt Viivi Kemppainen, jonka tapasin Helsingin Esplanadin puistossa Tuomaan markkinoilla joulukuussa 2009, jolloin hän teki kuvat pyytämissäni väreissä.

Parhaillaan onkin menossa Habitare-messut, jossa on mukana myös nykytaidetta ArtHelsinki osastolla, mutta minua kiinnostaa enemmän Salonki eli antiikin, vintagen ja taiteen myyntitapahtuma. Huomenna suunnistan siis sinne.

Kiva kun kävit, tervetuloa uudelleen!